Varaa Voimakartoitus

Parempi itsetunto - vähemmän vaihdevuosioireita

Oct 13, 2026

Keho jossa olen ei tunnu enää omaltani. En tunne oloani omaksi itsekseni omassa kehossani.

Näillä sanoilla moni vaihdevuosi-ikäisistä asiakkaistani kuvaa tilannettaan heti ensimmäisessä tapaamisessa.

Ymmärrän tämän hyvin. Keho käy elämän aikana läpi monia muutoksia, ja ne ovat usein vaikeita hyväksyä. Varsinkin silloin kun muutokset tulevat kutsumatta ja eivät tunnu positiivisilta. Sopeutuminen uuteen voi olla työlästä ja vaatii tietoista panostamista.

On täysin hyväksyttävää toivoa muutoksia omaan kehoon ja ulkonäköön paremman hyvinvoinnin lisäksi. Nämäkin ovat tärkeitä asioita, mutta varsin herkkiä.

Tutkimuksissa on todettu niin sanotun ‘fitspiration’ -kuvaston sekä hoikkien mallien kuvien vaikuttavan negatiivisesti naisten kehonkuvaan ja mielialaan. Silti muutosprosesseja tilanteeseensa tyytymättömille myydään usein ulkonäkö edellä. Kun paino putoaa tai kehonkoostumus muuttuu ollaan tavoitteessa ja kaikki on paremmin. Taas voi tuntea olonsa omaksi itsekseen.

12 vuoden valmennuskokemuksella voin sanoa, että minun asiakaskunnassa tämä tulos motivoi lopulta paljon vähemmän kuin mitä moni alkuun kuvittelee.

Paljon suurempi merkitys on sillä, miltä oma keho tuntuu. Jaksaako se tehdä ne asiat joita halutaan tehdä. Onko kipuja ja kolotuksia vai ei. Tuntuuko keho selvärajaiselta ja pystyvältä. Sillä, että kuntosalilla sai lisätä painoja tai lenkkiin tuli lisää vauhtia.

Lisäksi tutkimusten mukaan vaihdevuosiin positiivisesti suhtautuvilla ja omaan ulkonäköönsä tyytyväisillä naisilla oli vähemmän ja lievempiä vaihdevuosioireita.Liikunta, eli kehon käyttäminen, vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Vaikutus on nopea ja merkittävä. Muutokset mielialassa vaikuttavat suhtautumiseen omaan kehoon.


Väärät ‘inspiraation’ lähteet tai tavoitteet sen sijaan vaikeuttavat motivaation ylläpitämistä ja tavoitteiden saavuttamista.

Itsemääräytymisteorian mukaan ihminen toimii itseohjautuvasti silloin, kun hänen psykologiset perustarpeensa täyttyvät. Nämä psykologiset perustarpeet ovat autonomia, kompetenssi ja yhteys toisiin. Autonomia tarkoittaa mahdollisuutta valita toimintapapoja itse. Kompetenssi tarkoittaa onnistumisen kokemuksia ja osaamista, sekä oppimista ja kehittymistä. Yhteys toisiin puolestaan syntyy kohtaamisissa, joissa kokee tulevansa ymmärretyksi ja kuulluksi.

Motivaatiolla on useita eri tasoja. Sisäinen motivaatio kuvaa tilannetta, jossa toimintaa tehdään sen itsensä vuoksi. Hyvänä esimerkkinä liikkuminen liikkumisen ilosta. Kaikilla ei tällaista sisäsyntyistä motivaatiota liikkumiseen ole, eikä se aina riitä niilläkään jotka sitä omaavat. Ulkoinen motivaatio puolestaan on ulkoapäin tulevien ohjeiden varassa tai palkinnon toiveessa toimimista. Esimerkiksi liikunnan aloittaminen koska joku sanoi että pitäisi, tai jotta mahtuisi siihen vuosien takaiseen suosikki vaatekappaleeseen, tai ne kuvat somessa.

Motivaation säilymiseksi ja muutosprosessin käynnissäpitämiseksi ei välttämättä tarvitse saavuttaa sisäistä motivaatiota. Ulkoiset motivaattorit kuitenkaan yksinään tuskin kantavat kovin pitkään. Muutoksen onnistumiseen toteuttamiseen tarvittava motivaation taso on todennäköisesti jossain näiden välissä. Kun syyt ovat itselle riittävän tärkeitä ja hyödyt riittävän merkittävät, onnistuu itseohjautuva toiminnan ylläpitäminen helpommin.


Muuttuvakin keho on edelleen sinun kehosi. Muutokset ulkonäossä eivät tuo yhtä paljon hyvää oloa ja parempaa suhdetta omaan kehoon kuin muutokset tavoissa joilla omaa kehoa käyttää ja asioissa joihin se pystyy. Muutokset ulkonäössä tulevat siinä rinnalla.

Vaihdevuodet on hyvä aika arvioida uudelleen niitä pelisääntöjä, joiden mukaan omaa hyvinvointiasi ja kehoasi pyrit hoitamaan tai muokkaamaan. 

Monet naiset ovat koko elämänsä yrittäneet toteuttaa hyvinvointi mukautumalla ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Pitää tavoitella tietynlaista kehoa, treenata tietyllä tavalla ja noudattaa viimeisintä trendi-ruokavaliota.

Vaikka millään näistä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, millaista elämää oikeasti haluaisit.

Ja ainoa kestävä tulos on epäonnistumisen tunne ja turhautuminen.

Joten voit yhtä hyvin alkaa keskittymään siihen mitä oikeasti haluat, ja miten se on oikeasti saavutettavissa. 

Siksi Voimaa Vaihdevuosiin valmennukset lähtevät aina liikkeelle sinusta.

Et ole koskaan ollut minkään asioiden keskiarvo, joten ei yritetä tehdä sinusta sellaista nytkään.

Sen sijaan laaditaan suunnitelma, joka on sinun näköinen ja edistää sinulle tärkeitä asioita oikeasti, ei vain paperilla.

Nopein tapa aloittaa on Voimaa Vaihdevuosiin Kickstart. 

Aloitamme 26.10.26, mutta ensimmäiset ennakkotehtävät odottavat jo sinua yhteisössä. Nähdään siellä!

Terveisin
Anna

 

Tilaa uutiskirje ja pysy ajan tasalla

 

Minäkin inhoan roskapostia. Saat minulta viestin 1-3 kertaa viikossa, ja voit milloin tahansa muuttaa tilaustasi.